My Chemical Romance – Danger Days: The True Lives Of Fabulous Killjoys

Vuonna 2001 New Jerseyssä perustettu punkvaikutteinen vaihtoehtorockyhtye My Chemical Romance nousi todelliseen maailmanmaineeseen edellisen The Black Parade -albumin myötä, vaikkei bändi sitä ennenkään kovin tuntematon ollut. The Black Parade -albumin julkaisusta on ehtinyt vierähtää jo nelisen vuotta, mutta nyt on jälleen aika ladata soittimeen uusi MCR -levy muutaman vuoden tauon jälkeen.

Lokakuun lopussa julkaistulla uudella levyllä Danger Days: The True Lives Of Fabulous Killjoys, seikkaillaan värikkäässä Killjoy -hahmojen maailmassa vuoden 2019 Kaliforniassa. Killjoyt taistelevat pahaa Better Living Industries -yritystä ja sen johtajaa Korsea vastaan, eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Killjoy -ryhmään kuuluvat Party Poison (Gerard Way), Jet Star (Ray Toro), Fun Ghoul (Frank Iero), ja Kobra Kid (Mikey Way). Kyseessä on siis teemalevy. Idea Killjoys -hahmojen maailmaan perustuvasta levystä lähti laulaja Gerald Wayn suunnittelemasta sarjakuvasta. Myös uuden levyn tiimoilta ilmestyneet musiikkivideot, Na Na Na (Na Na Na Na Na Na Na Na Na) ja Sing, johdattavat katselijat Killjoy -hahmojen maailmaan. Joidenkin huhujen mukaan näistä hahmoista olisi suunnitteilla myös täyspitkä elokuva.

Mutta musiikki on silti se tärkein osa. Levyä johdattaa eteenpäin radio-DJ Dr. Death, jonka juonnolla levy lähteekin käyntiin; ”Killjoys, make some noise!”. Sitten pärähtää  soimaan varsinainen avausraita, singlenäkin julkaistu Na Na Na (Na Na Na Na Na Na Na Na Na). Siitä alkaakin musiikillinen matka, jonka aikana kuljetaan ajoittain kaasu pohjassa ja ajoittain rennosti fiilistellen. Danger Days tarjoaa paljon uutta verrattuna aiempaan MCR -materiaaliin. Bändi rikkoo levyllä kaavoja ja levy onkin mukavan monipuolinen kokonaisuus.  Levyltä löytyy perinteisen MCR -meinigin lisäksi pari kappaletta jopa tanssittavia kappaleita,  kuten Planetary (GO!). Rauhallisinta materiaalia tarjoilee Sing, joka ensikuuntelulla aiheutti hitusen verran hämmästystä, mutta osoittautui loppujen lopuksi ihan kelpo fiilistely -biisiksi. Joskin se kuulostaa hieman kliseiseltä maailmanparannusmeinigiltä.  Levyn päättävä punkrock -ralli, Vampire Money, varmistaa sen, ettei runsaan tunnin kuuntelusession jälkeen kukaan jää kylmäksi.

Danger Days: The True Lives Of Fabulous Killjoys on erikoinen ja piristävä levy. Levyn teossa on käytetty mielikuvitusta, eikä olla kangistuttu vanhoihin kaavoihin vaan uskallettu kokeilla uusia asioita. Levy hämmentää erilaisuudellaan varmasti vanhoja MCR -faneja mutta tuo bändille varmasti myös uusia ystäviä.

Eräiden huhujen mukaan tämä levy saattaa jäädä viimeiseksi MCR -levyksi, mikä olisi erittäin harmillinen asia. Jos näin kuitenkin on, niin tämä levy on loistava lopetus bändin uralle. Tällä levyllä MCR todistaa musiikillisen potentiaalinsa, ja olisi erittäin mielenkiintoista nähdä mitä bändi saisi aikaan tulevaisuudessa, joten toivotaan että huhut ovat siivettömiä.

”The lights are out and the party’s over. And I know you’re gonna miss me.” -Dr. Death-