Marilyn Manson – Born Villain

Marilyn Mansonin sopimus entisen levy-yhtiönsä kanssa päättyi edellisen High End Of Low –levyn jälkeen. Herra itse taannoin valitti, että levy-yhtiö rajoittaa liikaa hänen taiteellisuuttaan ja musiikillia näkemyksiään. Nyt julkaistu Born Villain –levy onkin tehty Mansonin oman levy-yhtiön Hell Etc.:n alla ja levityksestä vastaa Cooking Vinyl Records.

Tiedä sitten johtuuko levy-yhtiöstä vai mistä, mutta Born Villain kuulostaa raikkaammalta verrattuna kahteen aiempaan albumiin. Tuotanto on selkeästi jämäkämpää ja levy kuulostaa lauluineen ja musiikillisesti 90 –luvun ja 2000 –luvun taitteen Marilyn Mansonilta. Albumia kuunnellessa löytää yhtäläisyyksiä Antichrist Superstar– ja Holy Wood -levyihin ja kappaleissa kuten Slo-Mo-Tion kuuluu myös sävyjä Mechanical Animals –ajalta. Tämä varmasti ilahduttaa niitä, jotka ovat kaivanneet sitä ”vanhaa” Manson –tyyliä.

Levyn aloittava Hey Cruel World karistaa luulot pois niiltä, jotka ovat pelänneet sitä, ettei Mansonista enää ole samaan kuin silloin vanhoina hyvinä aikoina. Singlenä julkaistu No Reflection edustaa levyn kaupallisinta antia, eikä levyltä montaa muuta radiosingleksi sopivaa kappaletta sitten löydykään. Yksinkertaisen mutta tyylikkään mahtipontisen Pistol Whippedin jälkeen Born Villain -lyhytfilmilläkin kuultu Ovearneath the Path of Misery johdattaa erikoiselle, Mansonmaisen ahdistavalle ja mielenkiintoiselle musiikilliselle tripille. Raskaudellaan levy kipuaa Antichrist Superstarin tasolle tarjoten vaihtelua ja synkkyyttä Holy Woodin tapaan.

Mansonin bändi on tälle levylle kokenut jälleen muutoksia. Rumpali Ginger Fish on jättänyt kokoonpanon edellisen levyn jälkeen ja uutena tulokkaana bändin livekokoonpanoon on liittynyt basisti Fred Sablan. Bändistä Holy Woodin jälkeen lähtenyt Twiggy Ramirez on mukana edellisen levyn tapaan. Tällä saattaa olla myös vaikutusta siihen, että levy kuulostaa juurikin sen ajan Mansonilta, jolloin Twiggy oli aktiivisesti mukana bändissä. Myös edellisen levyn aikana bändiin liittynyt Chris Vrenna jatkaa kokoonpanossa.

Levyn aikana Manson on tehnyt yhteistyötä myös kuuluisien näyttelijöiden kanssa. Levyn trailerina julkaistun Born Villain –lyhytfilmin on ohjannut näyttelijä Shia LaBeouf. Itse levyllä vierailee Mansonin hyvä ystävä ja myös Mansonin kanssa lavalla viime aikoina viihtynyt Johnny Depp, joka soittaa kitaraa You’re So Vain –kappaleella, joka jatkaa Mansonin cover –biisien sarjaa. Kappaleen alkuperäinen esittäjä on Carly Simon.

Born Villain –levy on taattua Manson –tavaraa. Mikäli Antichrist Superstar ja Holy Wood –aikainen Manson on sinun juttusi, mars levykauppaan hankkimaan tämä levy. Et tule pettymään.

www.marilynmanson.com

(Kirjoittanut Joonas)