Himoksen Juhannusfestivaalien viimeisenä päivänä, lauantaina, lavalle kipusi juhannusväkeä ilahduttamaan The Crash. Hieman sateisesta ja koleahkosta säästä huolimatta yleisöä oli tulvinut paikalle runsain mitoin ja meininki oli korkealla niin lavalla kuin yleisössäkin. Uskallan kuitenkin väittää, ja kyllähän sen aistikin, että jokaisen aurinkoisen ja hymyilevän kasvon takana piili syvä haikeus. Monet fanit olivat saapuneet vielä kerran näkemään oman suosikkinsa ja heittämään jäähyväiset. Keikka oli kokonaisuudessaan bändin uran toiseksi viimeinen.
Teemu Brunila, yleisö oli mukana kuin tämä olisi The Crashin viimeinen keikka Himoksella, ja niinhän se taisi ollakin?
– Joo, ensimmäinen ja viimeinen itseasiassa. Tosi hyvä meininki. Jotenkin tuntuu, että ihmiset on sisäistänyt sen ainutkertaisuuden, että nyt sitten ei enää nousta lavalle. Tosi hyvä meininki, sellainen lämminhenkinen ja osallistuva. Vaikka on varmaan aikamoinen krapula monella, kun on kolmas päivä festareilla ja vähän surkee kelikin oli tossa, mut se ei paljoa haitannu.
Kun katsotaan The Crashin taivalta taaksepäin, niin mitä Teemu tästä on jäänyt käteen ja mitkä asiat ovat jääneet mieleen?
– No ehkä siis se, mikä on konkreettisinta, on ystävyys. Se on ehkä ollut leimallista meidän bändille aina. Me ollaan niin hirveän nuorena tavattu, 14 vuotiaina, ja ollaan yli puolet elämästä soitettu yhdessä, niin sehän on aikamoinen etappi. Ja sit se musa siinä ympärillä on ollut enemmänkin sellaista soundtrackia kaikille niille seikkailuille, mitä me ollaan koettu täällä ja maailmalla. Ihan huikeita juttuja ja hillittömän hieno elämänvaihe. Mutta nyt tuntuu myös tosi hienolta ja juhlalliselta lopettaa, on sellainen katarttinen ja hyvä fiilis.
The Crashin viimeinen keikka on 5. heinäkuuta Turun Ruisrockissa. Minkälaiset tunnelmat nyt on, kun lähdetään kohti viimeistä keikkaa?
– No kyl se on sit ku se on viimeinen, ni se on viimeinen. Provinssi ja tää (Himos) tuntui vielä sellaselta, että onhan näitä, mut mä luulen et sen lopullisuus tulee päin visiiriä sit siel vikas biisis, et tää on tässä. Siel on varmaa vaikee kyl pidätellä liikutusta. Sit kans kun kyseessä on kotikaupunki, ni mä luulen et siel on aikamoinen tunnetila.
Vaikka The Crash bändinä lopettaakin, niin kuten Teemu lavalla muistutti: ”pitäkää mielessänne; we’re still alive”. Eihän nämä tyypit mihinkään ole täältä maan päältä katoamassa, joten miltä Teemu elämä näyttää The Crashin jälkeen?
– No siis tää jo sanottu ja kehuttu ystävyys jää, me ei vaan soitella eikä esiinnytä enää yhdessä, eikä levytetä. Se on tietty yks juttu. Mut sit toinen asia on se, et mä oikeastaan halusin hypätä tähän seuraavaan elämänvaiheeseen tekemään biisejä muille ja tälleen, kun ei aikaa kulu kiertäessä ja levyä promotessa… ja näissä haastatteluissa seistessä, Teemu naurahtaa. Niin paljon enemmän pystyy tekemään musaa, mikä on kuitenkin se juttu, mikä on mulle kaikista eniten lähellä sydäntä.
Eli Teemu aikoo vahvasti jatkaa uraa musiikin parissa?
– Joo joo, se on ihan selvä juttu. Siel on paljon kaikennäköistä hienoo tekeillä ja jo tapahtunut, että ei tässä mitenkään tyhjänpäälle ollenkaan laskeuduta.
Himoksen keikan loppuvaiheilla bändi lopetti soittamisen ja halusi jokaisen yleisössä huutavan oman nimensä. Tämän jälkeen bändi antoi raikuvat aplodit yleisölle ja faneille, jotka ehdottomasti ansaitsivat tämän tyylikkään eleen. Sitten olikin kiitosten, kumarrusten ja viimeisten biisien vuoro. Ja se oli sitten siinä. Hyvää Juhannusta vielä kerran, The Crash!