Humpparyhmä Eläkeläiset on totuttu näkemään monenlaisissa tapahtumista aina pieniltä klubikeikoilta hevifestareihin ja poppoo saa paatuneimmatkin hevimiehet humppaamaan letkassa. Suomalainen hullunkurinen humppa toimii Eläkeläisten tahdittamana myös ulkomaillakin, vaikka kielenä on suomi ja jutut ovat… No, tasoa Eläkeläiset. Mikä mahtaa olla humpan salaisuus?
– Jostain syystä me ollaan vaan osuttu oikeaan paikkaan ja keksitty oikea juttu. Vaikka me mennään Venäjälle, Hollantiin, Saksaan, Ruotsiin, Tanskaan tai Norjaan, niin se tuntuu uppoavan joka paikassa. Me lauletaan suomeksi ja puhutaan välispiikeissä ihan puutaheinää ja siansaksaa. Pahimmillaan puhutaan kolme minuuttia biisien välissä jostain lypsykoneiden toiminnasta. Sitten soitetaan minuutin biisi ja taas tulee samaa höpinää ja se vaan tuntuu kelpaavan ihmisille. Varmaan tämmöisissä oikeissa sivistysmaissa tämmöinen ”kylähullukulttuuri” on lakaistu maton alle, vähän niin kuin kerjäläiset ja kaikki muutkin, Onni Waris nauraa ja jatkaa, että ulkomailla saattaa auttaa sekin, ettei yleisö ymmärrä sanoja.
Lavalla Eläkeläiset eivät turhia stressaa. Esimerkiksi settilistasta ei ole mitään tietoa, vaan biisejä soitetaan sitä mukaa, mitä joku orkesterin soittajista saa päähänsä aloittaa soittamaan.
– Meillä on tällainen haastekilpailutyyppinen, että jos minä vedän ripeän kappaleen, niin seuraava jäbä soittaa vielä ripeämmän kappaleen ja välissä aina Lasse Kiljunen vetää balladin. Kun kone on lähdössä lentoon, niin se painaa jarrut pohjaan ja tulee joku Joy Divisionin Love Will Tear Us Apart, joka kestää 7 minuuttia ja sitten mennään rollaattorivauhtia.
Välillä yllättävät kappalevalinnat saavat aikaan hämmennystä, mutta se ei menoa haittaa. Päinvastoin.
– Sieltä tulee puskista sellaisia kappaleita, mitä ei ole soitettu kymmeneen vuoteen. Sitten ollaan kyllä ihmeissämme, mutta se on osa tämän homman viehätystä. Me pyritään olemaan tietyllä tavalla amatöörimaisia. Tästä ei tehdä ammattia vaan tämä pidetään tällaisena ”hömppä”-periaattella etenevänä kiskottomana junana.
Keikoista puhuttaessa Onni innostuu muistelemaan Eläkeläisten ensimmäistä keikkaa.
– Ensimmäinen keikka ikinä meidän yhtyeellä oli Provinssirockissa vuonna 1993. Me soitettiin päälavan edessä hiekkakentällä ja meillä oli soittokamat Volkswagen Kleinbusin katolla. Me soitettiin kaksi keikkaa ja ekalla keikalla oli joku kymmenen henkeä katsomassa. Toisella keikalla kenttä oli täynnä kun sana oli kiirinyt, että siellä on joitain ihan käsittämättömiä pöhköjä soittamassa Led Zeppeliniä ja Deep Purplea humppaversioina. Se oli helkkarin hienoa. Siitä lähdettiin ja tässä ollaan, Onni naureskelee parin vuosikymmenen takaisille muistoille.
Teksti ja kuva: Joonas Ylipiha