Softengine eeppisissä kesäpoptunnelmissa

provinssi15_softengine_01

Softengine esiintyi tänä kesänä Provinssi-festareilla ja tämän Seinäjoen musiikkijuhlan lomassa haastattelussamme poikkesivat bändin laulaja Topi Latukka ja kosketinsoittaja Henri Oskár.

Seinäjoelta kotoisin oleva bändi myöntää saavansa pientä kotikenttäetua esiintyessään oman kaupungin festareilla:

– Paljon kavereita on tietenkin muuttanut pois, mutta varsinkin festareiden aikaan ne tulee tänne Seinäjoelle takaisin, Henri toteaa.

provinssi15_softengine_03

Keikkakesä on edennyt uuden musiikin siivittämänä, sillä kesäkuussa Softengine julkaisi ensimmäisen singlelohkaisun tulevalta albumiltaan. ”All About You And I” -sinkkua Topi kuvailee eeppiseksi kesäpopbiisiksi:

– Se ei ole aivan peruspoppihöttöä mun mielestä, mutta kuitenkin tanssittava ja mukana pompittava biisi, hän linjaa.

Sinkku luonnollisesti enteilee kokonaista albumia: uusi levy tullaan julkaisemaan kahdessa osassa ja ensimmäinen puolisko ilmestyy marraskuussa. A-puolisko tulee sisältämään iloisempaa fiilistelyä ja B-osa puolestaan maalailee eeppisempiä ja synkempiä tunnelmia.

provinssi15_softengine_02

Maailmalle Saksan kautta

Suuren ja kansainvälisen esiintymisareenan tunnelmia Softengine pääsi aistimaan viime vuonna edustaessaan Suomea euroviisujen finaalissa. Komean kisareissun jälkeenkin Suomen rajojen ulkopuolella keikkaileminen siintää suunnitelmissa:

– Tottakai kun englanniksi tehdään musiikkia, tavoite on päästä ulkomaille. Kyllä me yritetään kaikkemme siihen, että me lähdettäis Keski-Eurooppaa näin aluksi valloittamaan – Saksa on ensimmäinen portti, Henri kertoo.

Topi kertoi lähtevänsä heti Provinssin jälkeen Saksaan kirjoittamaan biisejä.

– Mennään tekemään saksalaisten tekijöiden kanssa, ne tietävät paremmin, että mikä musiikki siellä menee läpi, Henri täydentää.

provinssi15_softengine_04

Kuuntele koko haastattelu tästä:

Kuvat ja teksti: Teijo Argillander