Rammsteinin uusi albumi kiellettiin alaikäisiltä Saksassa

rammsteinliebeRammsteinin uusi albumi Liebe Ist Fur Alle Da on saanut Saksassa K-18 merkinnän, eli albumia ei saa maassa myydä alle 18 vuotiaille. Perusteluna päätökselle on albumin viittaukset sadomasokismiin ja pelko että albumi kehottaa nuoria epäsiveelliseen toimintaan. Erityisesti viranomaiset paheksuvat kappaletta Ich tue Dir Weh (Tahdon satuttaa sinua), jossa väkivalta on vahvasti esillä.

Saksan viranomaiset ovat kritisoineet myös Liebe Ist Fur Alle Da -albumin kansitaidetta. Kannessa bändin jäsenet ovat paloittelemassa pöydällä makaavaa alastonta naista. Kansikuvan vuoksi albumia ei saa enää pitää esillä kaupoissa eikä mainostaa julkisesti, sillä se saattaa olla haitallinen lasten silmille.

Albumilta julkaistu Pussy -kappale ja siitä tehty video aiheuttivat jo aiemmin ilmestyessään suurta kohua runsaalla aikuisviihteellisellä sisällöllään. Rammsteinin jäsenet myös poseeravat sinkun kannessa alastomina naisina.

Liebe Ist Fur Alle Da -albumi julkaistiin lokakuussa ja se nousi listaykköseksi useissa maissa, mm. Suomessa ja Saksassa. Saksan hallituksen päätös kieltää levy alaikäisiltä todennäköisesti toimii vain hyvänä promootiona albumille.

One comment to “Rammsteinin uusi albumi kiellettiin alaikäisiltä Saksassa”
  1. Pingback: Kesän festarit tuovat valoa talven pimeyteen uutisillaan « Rockkonttori.net

Comments are closed.