Helloween viihtyy Suomen keikkalavoilla – haastattelussa kitaristi Michael Weikath

sauna11_helloween
Sauna Open Airin avauspäivänä Järviradion haastatteluun saapui legendaarisen Helloween-bändin alkuperäisjäsen, kitaristi Michael Weikath.

Suomalaiset, hurjat ja äänekkäät fanit miellyttävät Michaelia kovasti:
– Olemme ennenkin konsertoineet Suomessa ja on aina miellyttävää olla täällä, Weikath kertoo.


Suomalainen vierailijabändi oli hyvä valinta

Suomalainen Stratovarius on ollut vierailevana bändinä joillakin Helloweenin keikoilla. Michael toteaa, että kummallakin bändillä on omat faninsa, ja jotkut pitävät toki myös molemmista. Yhteisten keikkojen myötä Michael on tutustunut myös Statovariuksen porukkaan, ja he saavatkin Helloweenin kitaristilta kovasti kehuja.

– Jos ei olisi päätetty kysyä heitä mukaan, ja jos he eivät olisi tarjousta hyväksyneet, emme olisi myöskään tavanneet näitä hienoja ihmisiä. Tätä kautta opimme tuntemaan toisemme erittäin hyvin, Michael kertoo.

Michaelin mukaan Stratovarius on erittäin taitava bändi, ja Michael löytääkin paljon yhtäläisyyksiä Helloweenin ja Stratovariuksen väliltä:

– Olemme miettineet, että ehkäpä taivaassa on mallipohja melodista metallia soittavia bändejä varten – täytyy olla tietyntyyppisiä henkilöitä samassa bändissä, jotta syntyy jotain Helloweenin tai Stratovariuksen kaltaista. Kaikki on hyvin samanlaista, Weikath pohdiskelee.


Kaikki on muuttunut, mutta Helloween mukautuu

Bändi aloitti 80-luvun puolivälissä, jonka jälkeen kaikki on muuttunut – tosin joillakin keikoilla näkee vielä kasarityyliin pukeutuneita faneja, joiden Michael epäilee saaneen vanhemmiltansa rockvaikutteita…

– Ehkäpä heidän vanhempansa ovat kertoneet kuinka pukeutua, tai ehkä he ovat nähneet  nettisivuilla kuvia siitä, millaisia fanit 80-luvulla olivat. Vanhat ajat ovat tulossa takaisin, se on tavallaan aika hurjaa, Weikath sanoo.

Helloween on päästänyt musiikkiinsa myös moderneja vaikutteita, jotta he voisivat esiintyä edelleen nykyfestareilla. Modernisoitumisen hyväksyminen otti aikansa, mutta nyt Michael on tyytyväinen tilanteeseen – nostalginen tyyli voi säilyä avomielisemmän nykyaikaisen otteen rinnalla ja tätä hän pitää hyvänä asiana.

Helloweenin Michael Weikath kuvailee bändin uutta Seven Sinners-albumia rajuksi ja brutaaliksi, mutta se jatkaa kuitenkin samassa linjassa edellisen Gambling with the Devil-albumin kanssa.

– Gabling with the Devil miellytti faneja, ja Seven Sinners vaikuttaa vieläkin paremmalta. Tuotanto on erittäin tasokasta ja kokonaisuuskin on hyvä, Michael myhäilee tyytyväisenä.


Netti toimii suosion mittarina

Myös Internet on alkanut vaikuttamaan muusikoiden arkeen. Helloween julkaisi tuoreimman albuminsa etukäteen MySpacessa, miksi tällaiseen ratkaisuun sitten päädyttiin?

– Kun musiikkia ladataan piraattipalvelusta, latausten määrästä ei saada mitään tietoa. Levy-yhtiö ajatteli, että tällä tavalla saadaan ainakin tietoon, kuinka paljon kappaleita on kuunneltu. Heille tämä on hyvä mittari siitä, onko Helloween tyydyttävä tuote, Weikath kertoo.

– Minusta tämä on hyvä asia, kun fanit saavat jotain ilmaiseksi. Toki toivon, että he sen jälkeen ostavat levyn, tai lataavat sen vaikkapa iTunesista. Jos kappaleita joka tapauksessa piratisoidaan, niin eikö niitä voisi yhtä hyvin tarjota laillisesti bändin MySpace-sivunkin kautta, Michael Weikath toteaa.

Levymyynnin laskeminen kuitenkin huolettaa kitaristia kovasti:

– Kaikki artistit saavat myytyä enää vain viidenneksen levyjä aiempaan verrattuna, ja se on paha juttu. Jos tämä tapahtuu nuorelle bändille, he eivät välttämättä koskaan pääse urallaan pitkälle, etkä tulee koskaan kuulemaan tällaista bändiä. Silloin menetät joitakin mahtavia juttuja, jotka voisivat tapahtua tulevaisuudessa. Hyvä tuotanto ja hyvältä kuulostava levy vaativat rahaa, eikä bändillä välttämättä olisikaan varaa uran luomiseen. Piratismi ei ole kivaa kenellekään, Weikath muistuttaa.

Kuuntele koko radiohaastattelu:

[podcast]http://www.rockkonttori.net/audio/110617_helloween.mp3[/podcast]