Edellisen albuminsa vuonna 2005 julkaissut Verenpisara jatkaa siitä mihin jäätiin.
Uusi albumi “Eilinen on kuollut” tuo edellisiin kolmeen pitkäsoittoon verrattuna uutena aiheena vanhuuden käsittelyn. Edellisiin albumeihin verrattuna tässäkin levyssä toistuvat teemoina rakkaus, raadollisuus, kuolema ja yhteenkuulumattomuuden tunne. Musiikillisesti Happosade-levyn (2003) aikaiset iskelmävaikutteet ovat uudessa pitkäsoitossa karsiutuneet pois, mutta sanoittaja-laulaja Rami Raskin lakoninen ääni tuo edelleen persoonallista iskelmävivahdetta raskaiden riffien keskelle.
Levyn avausraita “Tie” lupaa paljon, mutta valitettavasti loppuun kuunneltuna levy on musiikillisesti tasaisen varma, ehkä jopa hieman tylsähkö. Koskettimet toimivat edelleen tehokeinona raskaiden kitaroiden taustalla, ja melodisesti Verenpisara kuulostaa yhtä vaikuttavalta kuin aikaisemminkin. Musiikillisia helmiä on levyltä kuitenkin hankala löytää sen liiallisen tasapaksuuden vuoksi.
Toisaalta Raskin sanoitukset ovat varmastikin se oleellisin osa Verenpisaran musiikkia, ja tälläkään pitkäsoitolla ei Raskin nerokkuudesta sanoittajana voi olla eri mieltä.
Kaiken kaikkiaan Eilinen on kuollut tarjoaa raskaan lyriikan ystävälle mielenkiintoista kuunneltavaa.
Rami Raskin tapa käsitellä kaikille ihmisille yhteisiä teemoja rakkaudesta kuolemaan on poikkeuksellisen raadollinen ja lohduton. Silti Raski tavoittaa sanoituksissaan jotakin oleellista jokaisen elämästä.
Eilinen on Kuollut sopii tunnelmamusiikiksi yöhön ja yksin kuunneltuna. Kaiken kaikkiaan se on erinomaista itsemurhamusiikkia, ilman turhia ja teeskenneltyjä toivonpilkahduksia.
(Kirjoittanut Milla)