Provinssirock 2010 huipentui Rammsteinin tuliseen esitykseen

Provinssirock 2010 keräsi Seinäjoen Törnävänsaareen sateesta huolimatta 62 000 kävijää. Varsinkin lauantaina sade kiusasi provinssivieraita toden teolla, mutta se ei tuntunut meininkiä haittaavan.

Provinssirockin lavoilla nähtiin tänä vuonna värikäs kirjo artisteja sekä kotimaasta että ulkomailta. Perjantaina kovaa menoa katsojille tarjosivat mm. Pendulum ja Jello Biafra and the Guantanamo School of Medicine. Dead Kennedys -yhtyeestä aikanaan tunnetuksi tullut Jello näytti, että saa ja osaa vanhakin punkkari rokata. Ja nähtiinhän lavalla myös Eläkeläiset ja Lauri Tähkä & Elonkerjuukin. Perjantai-illan päätti 30 Seconds To Mars.

Lauantaina sateesta märkää Provinssikansaa lämmittivät Petri Nygård ja Cybress Hill. Rokimpaa menoa tarjosivat mm. Atreyu, joka nähtiin ensimmäistä kertaa suomessa, sekä kotimainen Reckless Love.

Viimeisenä päivänä rokattiin poutaisessa ja osittain aurinkoisessakin säässä. Sunnuntain aloitti Kari Tapio, joka pokkasi Provinssissa itselleen kultalevyn. Sunnuntain, ja samalla koko festarin, päätti Rammsteinin huikea tulenkatkuinen esiintyminen Provinssirockin päälavalla.

Rammsteinin esityksen massiivisuudesta kertoo mm. se, että bändi tarvitsi kaiken sähkön alueelta, josta syystä Jenni Vartiaiselta jäi encore tekemättä. Keikan aikana eturivissä seisoneet saivat varmasti ylimääräisen rusketuksen liekkien kuumuudessa. Parhaimmillaan lähes koko ulkomailta Rammsteinia varten hankittu päälava oli liekeissä keikan aikana, sekä musiikillisesti että kirjaimellisesti. Ja taisihan siellä pari tyyppiäkin liekehtiä.

Provinssirockissa oli tänä vuonna ns. vihreä teema, eli luontoystävällisyyteen oli panostettu entistä enemmän. Mm. muovihaarukoita ei festivaaleilla näkynyt, vaan ruoat syötiin puisilla haarukoilla. Tänä vuonna alueelle ei myöskään saanut tuoda mitään omia juomia, ei pulloissa eikä tuopeissa. Provinssirockille myönnettiinkin Green’n’Clean ympäristösertifikaatti panostuksista ympäristöasioihin.

”Tapahtuma onnistui erinomaisesti haastavista olosuhteista huolimatta”, summaa viikonloppua Selmun toiminnanjohtaja Harri Pihlajamäki Provinssirockin tiedotteessa.

Seuraavan kerran Provinssirock järjestetään Seinäjoella ensi kesänä.